Niin tärkeää työtä, että täytyy pakottaa töihin, mutta ei niin tärkeää, että voisi maksaa kunnon palkkaa – hoitajien ”pakkolaki” sarjakuvamuodossa

Hallituksen esitys hoitajien ”pakkolaista” sai sarjakuvataiteilija Maryam ”Mellu” Abuzaid-Ryun tarttumaan kynään. Teos kertoo miltä tuntuu pelätä omaa terveyttään ”potilasturvallisuuden” vuoksi. Vieraskynä Teksti: Maansataman toimitus, Mohamed Yousif. Kuvat: Maryam ”Mellu” Abuzaid-Ryu Suurkiitos Maryam ”Mellu” Abuzaid-Ryulle, joka antoi julkaisuluvan ajankohtaiselle sarjakuvalleen. Suuri kiitos myös Mohamed Yousifille, joka esiintyy sarjakuvassa ja joka kirjoitti meille seuraavan saatteen sarjakuvalle. Työntekijöiden…

Terapia

Nimimerkki Ihmisenkaltainen halusi terapiaan. Ongelmiksi muodostuivat kankea byrokratia ja terapeutin löytäminen. Vaikka syvemmästä hoidosta oli aiemmin ollut hyötyä, ei kelakorvausta uuteen jaksoon myönnetä yli viiteen vuoteen. Teksti: Ihmisenkaltainen Sisältövaroitus: mielenterveysongelmat, itsetuhoisuus, mainintana itsemurha-alttius. Kursiivilla olevat tekstit suoria lainauksia hoitotahojen kirjauksista. 06/2015 KELA:n kuntoutusterapia päättymässä psykologin vastaanotolla. Edelleen voimavarat suhteellisen niukat. Varsin luontevasti ikäisensä nuoren miehen…

Upposukelluksia päiväkirjoihin

Polle Ponneton aloitti päiväkirjan pitämisen teini-iässä. Kirjaset ovat roikkuneet mukana elämän mullistuksissa, ne ovat nähneet kaupunkeja ja ihmissuhteita. Vaikka vakava masennus sotkee elämänvalintoja, myös höpsöttelylle on aikaa.   Kirjoittaja: Polle Ponneton Kuvat: Kuvittajan näkemyksiä Pollen päiväkirjojen tapahtumista Sisältövaroitus: Mielenterveysongelmat, itsetuhoisuus Vanhat päiväkirjani mä löysin yllättäin, ne jo luulin hukanneeni hyllyistäin. Hiukan hämmentyneenä niitä selailemaan jäin, kun…

Tie ulos komerosta ei ole helppo – näin selätin ihmispelkoni ja opin elämään

Teksti: ”Polle Ponneton” Kuvat: H-P Lehkonen ja Paju Ruotsalainen Hevosannoksia psyykelääkkeitä, törkyyn hautautuva huone ja loistava näyttöpääte – siinäpä vasta elämä. Kouluja jäi sarjana kesken, alkoholinkäyttö ei ollut sivistynyttä vaan sarja blackoutteja, ja ihmissuhteita… no niitä ei ollut. Sisältövaroitus: itsemurha-ajatukset Komerotasolle syrjäytyessä yksilön elinpiiri on pieni koppi, yksiö tai huone, jossa selaillaan internetiä, katsotaan pornoa…

Parannu burnoutista, luovuta elämässäsi!

Kirjoittanut ja kuvittanut: H-P Lehkonen Kun mediassa kerrotaan burnouteista, niistä selviydytään ultrajuoksemalla Antarktiksella, bikram-joogaamalla tai perustamalla yrityksen. Usein myös käsitys burnoutista on sellainen, että niitä koetaan elämän aikana yksi jonka jälkeen tehdään elämäntaparemontti, joka korjaa tilanteen lopullisesti. Omalla kohdallani ja omia kulttuurialalla työskenteleviä freelancer-ystäviäni katsellessani, en voi kuin pitää tuota oletusta vääristyneenä. Kerta toisensa jälkeen…