Teksti: Miika Auvinen
Kuvat: Arto Väänänen / STC
Sivu sarjakuvasta Oishinbo: Sake, Vol. 2
Valamon luostarissa tehdään absinttia, ginejä ja viskejä, ja yksi raaka-aineista on luostarin asukkaiden siunaama pyhä vesi. Nauvossa Nagu Distillery tekee laatuginejä, mutta myös rapujuhlien suosikkijuomaa, akvaviittia. Vuokatin viinin valikoimiin kuuluu taas vanha kunnon ponu. Jututimme näiden kolmen tislaamon edustajia.
Yksi osa kulttuuripiirien sielua on niiden ruoka ja juoma. Ruoan tuotantoon liittyy monia seikkoja: oliko kodin tärkein osa entisaikoina uuni vai hella, millaiset raaka-aineet ilmasto sallii ja millainen kasvisto, kalasto ja riista luonnossa seikkailee. Erityisasema on viinaksilla, sillä jokaisella kulttuurilla on omat erikoisuutensa.
Suomalaisen viinan rintamajako menee mututuntumalla näin: länsirannikolla juodaan akvaviittia, idän metsäisessä ympäristössä pontikkaa ja gini on se juoma, jolla suomalainen viinakulttuuri kuittailee kansainvälisiä palkintoja.
En kehu olevani viinamaisteri, mutta maistellut olen, ja olen löytänyt asenteen, jossa laatu korvaa määrän. Kun täytin vapaamuurarilliset 33-vuotta, tilasin maisteltavaksi muutaman viinaksen. Ne olivat:
Nagu Distillery: Nagu Akvavit
Valamon luostarin tislaamo: Tenu gin
Vuokatin viini: Kainuulainen Kuutamopontikka
Kulinaristina visualisoin heti jokaisen virvokkeen paikan maailmassa. Pontikka oli sitä mitä luvattiin, marjaviinien puristejätteestä tislattua marjaisen hedelmäistä viinaa. Raakana sitä oli hankalampi juoda, mutta drinkkeihin hedelmäisyys sopi kuin humala hermosoluihin.
Tenu gin oli perinteistä giniä. Sitä itse join myös raakana, mutta moni seurueesta ei ollut giniä juuri aiemmin juonut. Gin tonicit saivat kehuja.
Akvaviitissa oli voimakas fenkolin maku. Pidän itse enemmän tillisestä akvaviitista, mutta kyllä tätäkin reilusti kaatui kurkkuun.
Eräs maistelija kuvasi juomia sanoin ”ei ollut niin kovin hyvää, mutta oli viinaa, mistä tykkäsin”.
Annetaan suunvuoro tislaamojen edustajille! Valamon luostari on mielestäni Suomen paras turistikohde. Se on harras, lumoavan kaunis ja rauhaisa alue, ja toki viinit ja ruoka houkuttelevat myös.
Viinaa pyhästä vedestä
Asko Ryynänen on Valamon tislaamon tuotantopäällikkö. Hermannin viinitila omistaa 49-prosenttia Valamon viinitilasta ja tislaamosta, ja Valamon luostari 51 prosenttia. Ryynänen itse on vain töissä tislaamossa, ei luostarin asukas.
Valamon luostarin pääelinkeino on nykyään turismi ja tislaamomatkailu on Ryynäsen mukaan yksi suurimmista matkailun alalajeista. Luostari myy väkevistä eniten viskiä. Viinaksien perusosa, vesi, otetaan munkkiveljien siunaaman lähteen vedestä, jota voi ortodoksisen kirkon määritelmän mukaan kutsua pyhäksi vedeksi.
Miksi juuri luostareissa tislataan viinaa?
– Tislaamistaito tuli Eurooppaan ristiretkien aikaan 1100-luvulla juuri munkkien mukana. Alkemistit olivat kehitelleet Lähi-Idässä tislaamistaitoa, ja munkit toivat käännytysreissujensa jälkeen taidon mukanaan. Tuotteet säilyivät pidempään, kun ne tislattiin, Ryynänen kertoo
Valamon tislaamon raaka-aineet ovat laadukkaita, ja jokaisella tuotteella on tarina.
– Esimerkiksi Black Tea -ginimme perustuu luostariveljistömme juomaan musta tee-sekoitukseen. Tätä teelaatua ei myydä muille, ja sen pohjalta syntynyt gin sai 96 pistettä vuoden 2021 Wine & Spirit Competition -kilpailussa, Ryynänen kertoo.
Suomessa on testailtu absintin tekemistä: erät ovat olleet pieniä ja kaikkia tuotteita ei ole voinut pitää absinttina lainkaan. Valamon absintti on ensimmäinen kotimainen absintti, joka täyttää juoman kaikki kriteerit, ja joka on Alkon levityksessä.
– Luostarissamme eli kova absinttiharrastaja, isä Nasari. Hänellä oli kymmenien tai peräti satojen pullojen kokoelma absintteja. Kun aloimme tislata Nasari ehdotti meitä tekemään absinttia. Aluksi erät olivat pieniä, mutta nyt absinttiamme myydään jo Alkonkin kautta.
Saariston antimia
Nagu Distillery on pieni tislaamo Nauvossa Turun saaristossa. Tuotteita ovat erilaiset ginit ja akvaviitti. Yksi ajava voima oli tehdä paikallinen tuote, jonka raaka-aineet ovat lähistöltä. Esimerkiksi gineihin käytetty kuusenkerkkä kerätään itse.
Yksi tislaamon omistajista, Anton Lindholm tapasi ystävänsä Jonathan Smedsin Vaasassa, ja molemmilla oli halu muuttaa takaisin saaristoon. Kyrön tislaamo toimi innoittajana, kun ystävykset päättivät perustaa oman tislaamonsa. Jonathanin isällä oli ravintola sekä lupa alkoholintuotantoon ravintolansa tarpeisiin.
– Ostimme yhtiön. Tarvitsimme yhä suuremman tilan tislaamolle. Löysimme vanhan varastorakennuksen, jossa oli aiemmin työstetty flipper-veneitä. Hankimme luvat eri virastoilta ja aloimme testata vuoden 2019 talvella tislausta, ja saman vuoden kesällä saimme ensimmäisen erän valmiiksi.
Nagu-tislaamossa tehdyt ginit ovat sellaisia, joita tekijät itse haluaisivat juoda. Testieriä tehtiin kymmeniä, ja niitä sokkomaisteltiin yhdessä muiden ginien kanssa.
Suomalaiset ginit voittavat paljon palkintoja: miksi juuri Suomessa tehdään juuri niin paljon laatu giniä?
– Meillä on hyviä, puhtaita raaka-aineita, osaamista ja välineistö. Suomessa ihmiset haluavat tehdä mahdollisimman hyvää laatua, ja jos asian voi tehdä paremmin, se myös tehdään. Perustamme tehdä hyvää viinaa on hyvä.
Akvaviitti on tislaamon uusin tuote. Skandinaviassa ja saaristossa akvaviittia kuluu rapujuhlissa.
– Akvaviitista tulee jatkuvasti suositumpaa. Kyseessä on skandinavian lahja, snapsi, joka sisältää kuminaa, tillin siemeniä tai molempia. Suomessa tuotetaan maailman parasta kuminaa.
Lindholm pohti kanssamme, mitkä alkoholijuomat ovat suomalaisia kansallisaarteita.
– Lonkero ja Jaloviina ovat symboleita, mutta eivät varsinaisia aarteita. Ruisviski, jota työstämme, voisi olla jotain suurta. Ruis on suomalainen asia, josta tehdään kaikki leivästä lähtien. Arctic Blue Gin on hyvä tuote. Toivon, että maamme tuotteet saavat myös kansainvälistä tunnustusta.
Pontikkaa Kainuun uumenista
Nils Colliander löysi kipinän marjaviinien valmistamiseen Kanadan viinitiloilta. Vuokatin viini sijaitsee Sotkamossa, ja tislaamo sekä kauppa löytyvät Vuokatin Hovi matkailukeskuksen yhteydestä. Raaka-aineet tislaamo saa omalta tilalta ja Pohjois-Karjalasta. Syntyvistä sivuaineista Vuokatin viini tislaa pontikkaa.
– Suomen ilmasto sallii myös rypäleviinit, mutta lopputulosta ei saa kutsua viiniksi. Marjaviinit sen sijaan onnistuvat. 1800-luvun lopulla Suomessa tehtiin paljon esimerkiksi valkoherukoista tehtyjä kuohuvia. Myöhemmin kokki Markus Maulavirta nosti marjaviinien arvostusta, Colliander kertoo.
– Viininteossa syntyy paljon sivutuotetta. Viinien valmistukseen tarvittavia mehuja tehdessä syntyy puristejätettä. Sitä voi tislata. Varsinaista reseptiä ei pontikallemme ole, ja satsit ovat aina erilaisia, Colliander jatkaa.
Sotkamo on turistipaikkakunta, ja Vuokatin viini saa suuren osan tuloistaan matkailusta. Turismi ei yksin riitä, vaan hengissä pysyäkseen tuotteet on saatava Alkon levitykseen. Colliander mainitsee yhdeksi haasteeksi sen, kuinka pieni myyntialue Suomi on, ja tuotteita olisi hyvä saada myyntiin esimerkiksi Saksaan. Byrokratiakin hiertää pieniä tuottajia.
– Esimerkiksi tuotantomme sijaitsee entisen Vuokatinhovin vieressä, ja kauppamme sijaitsee kyseisessä hotellirakennuksessa. Vuokraisäntä kysyi, voisimmeko siirtää kauppamme linnuntietä 500-metrin päässä olevalle Vuokatin Sokos-hotellille. Ei onnistu, sillä kaupan pitää olla tuotannon yhteydessä tai välittömässä läheisyydessä, joskin tilanne vaihtelee paikoittain. Korkein hallinto-oikeuskin otti asiaan kantaa.
Maan Satama ry 