Teksti: Joxx, Kuvat: Ruutukaappauksia YLE Areenasta
Omavaraiset– on kotimainen dokumenttisarja, joka seuraa neljää suomalaista, keväästä syksyyn, jotka haluavat ottaa etäisyyttä kulutusyhteiskuntaan. Päähenkilöinä ovat Rainer, joka haluaa omien sanojensa mukaan irti kapitalismin verkoista, Erja joka asuu pienellä tilalla miehen ja lastensa kanssa, ja haluaisi vuoden ajan käyttää vain itse tekemiään vaatteita sekä pariskunta Milka ja Jussi, jotka asuvat syrjäisessä vuokratalossa, jossa ei ole vettä eikä sähköä.
Unelmien maatila-dokumenttielokuva, kertoo pariskunnasta, jotka lähtevät toteuttamaan haavettaan perinnetilasta, kun he hankkivat rescuekoiran, joka kärsii eroahdistuksesta.
Katselin nämä läpi aikalailla rintarinnan, nähdäkseni miten ne peilautuvat toisiinsa.
Kuvaustyylit ovat hyvin erityyppisiä. Jenkkiläinen dokumenttielokuva on kuvattu kauniisti, sen tekijä on dokumentin toinen päähenkilö, jolla on pitkä kokemus kameramiehenä luonto-ohjelmien kuvaamisesta. Kotimainen dokumentti on arkisemman tyylinen värieditoinniltaan ja kuvaustyyliltään.
Yksi ensimmäisistä eroista on toki se, että amerikkalaisessa dokumentissa haaveissa mietitään alusta asti markkinoita, kun suomalaisessa tietyissä ruokakunnissa halutaan eroon kapitalismista.
Ja tietenkin yhtenä erona, on unelmien kokoluokka. Suomalaisessa toiminta on pientä, muutaman ihmisen hommaa, amerikkalainen pariskunta taas aloittavat homman isosti ja hankkivat 80 hehtaarin maatilan.
Omistuspuolestakaan ei suuremmin puhuta kotimaisessa. Poikkeuksena pariskunta, jotka asuvat vuokralla omakotitalossa, jotka harmittelevat sitä, ettei tulevaisuutta pysty suunnittelemaan samalla tavalla kuin omistusasunnossa. Muuten ei hirveästi kerrota, miten he taloudellisesti pärjäävät ja pystyvät panostamaan omavaraisuuteen.
Yhdysvaltalainen pariskunta mietti markkinoita alusta asti, he tekevät bisnessuunnitelmaa ja etsivät rahoittajaa unelmalleen. He vaikuttavat keskiluokkaisilta. Monella ei olisi turvaverkkoja tahi varallisuutta lähteä toteuttamaan noin suuresti unelmaa perinnetilasta, ilman pelkoa siitä, että mitä sitten tehdään, jos rahat loppuvat ja toiminta ei kannata.
Tässä sijoittajat vain pölähtävät jostain ja sillä rahalla rahoitetaan toiminta isolla maatilalla, jossa maa on kuollutta ja ravintoköyhää. Välillä murehditaan, miten sijoittavat eivät tykkää, kun tila ei useammankaan vuoden jälkeen rupea tuottamaan.
He aloittivat homman melko noviiseina, ainoastaan lukeneet kirjoja ja käyneet kursseilla. Löysivät gurun, jonka visiota seurata ja neuvoja kuunnella. Heillä kasvatus lähtee isosti, yli kaksisataa kasvatettavaa lajia. Katsoessa mietityttää, millä rahalla monta vuotta pyöritetään tilaa tappiolla, samalla kun tilan toiminta ja kustannukset kasvavat kaiken aikaa ja tilalle hankitaan useampi työntekijä.
Idea kuulostaa hyvältä, eläimillä näyttää olevan hyvät oltavat. Gurun visio näyttää selvästi parantavan maata parempaan suuntaan ja myös parantavan ympäristön villieläimien elinympäristöä siinä sivussa, mistä on hyötynsä ja haittansa.
Monta kertaa dokumenttielokuvan aikana jompikumpi heistä toteaa, että tila oli pieni naapureihinsa verrattuna. Mikä hämmentää, koska itse näkee tuon valtavana paikkana.
Suomalaisilla ihmisillä on kullakin oma visio ja sitä tehdään hyvin pienissä mittakaavoissa. Uupumus kolkuttelee monilla. Siitä ei jenkkihommassa puhuta, vaan meno on ylä- ja alamäkineen paljon positiivisempi. Elämiä vain tupsahtelee kymmenittäin ja niihin aika ja resurssit riittävät.
Omavaraisissa on yhden miehen projektista perhetiloihin, joissa päähenkilönä on maatilan emäntä, joka huseeraa monta hommaa yhtaikaa.
Omavaraisissa tyytyväisimmältä vaikuttaa vanha ukko, joka inhoaa ihmisiä. Hänellä on selvät linjat mitä haluaa tehdä ja miten elää. Muutama asia hänellä hiertää mutta kokonaisuutena hän sai mitä halusi. Muutama harmitus on: se ettei vaimoa näe niin usein, sekä rakkaan koiran kuolema oli iso isku. En haluaisi olla kyllä se joka hänen jäljiltään joutuu tuon talon ja sen ympäristön siivoaa. Kierrätys hänellä ei selvästi ollut mikään intohimo.
Maatilan emäntä kerää itselleen sikana tekemistä, sitten väsyy. Hänen tavoitteenaan kaikkien muiden projektien lomassa oli, että hän käyttäisi vuoden aikana vain itse tekemiään vaatteita. Häntä häiritsee vaatteiden kertakäyttökulttuuri ja yleinen kulutusyhteiskunta.
Eläimiä on liuta. On lampaita, vuohia, kanoja, viiriäisiä. Lisää eläimiä hankitaan, vaikka samalla on miljoona projektia kesken ja vanha uupumus kolkuttaa. Huimaa jo kuunnella tehtävälistaa ja projektien määrää mitä hänellä on. Kaikkien projektien lisäksi olisi vielä viljelykset. Hänen haaveena olisi kasvattaa omaan käyttöön vihanneksia, sekä eläinten omat rehut. Mutta aika ei riitä muiden töiden lomassa, ihme ja kumma.
Viimeisessä jaksossa hän puhuu aiemmista mielenterveysongelmistaan ja siitä, miten hänellä on tosi isot vaatimukset itsensä suhteen, ajatus että pitäisi ansaita oma paikkansa ja niin sanotusti tehdä töitä masennusaikojen edestä. Alkuperäinen tavoite oli tehdä vuoden käyttövaatteet itse, mutta se muuttui ajan myötä. Vaativuuden huomaa siitä, että hän haluaisi olla myös oman ruokansa suhteen omavarainen ja selvästi häntä hiertää valmisruoan osto kaupasta. Hän myös rupesi miettimään unelmien pienentämistä tietoisesti, ja eläinmäärän vähentämisestä.
Toivon mukaan hän jatkossa tiedostaisi paremmin vaativuutensa, ja vähentäisi projekteja, hänen jaksamisensa huoletti sarjan katsomisen aikana.
Jussi ja Milka ovat asettuneet vuokralle omakotitaloon reissuvuosien jälkeen. He tuntuvat viihtyvän tuvassa hyvin, vaikkei siellä ole lämmitystä tai sähköä. Heille luonnon ja maan kanssa oleva yhteys on tärkeä ja he ovat selvästi miettineet nyky-yhteiskunnan tilaa ja sen oravanpyörän järkevyyttä. Heillä tuntuu olevan paljon taitoja selvitä vähillä kauppareissuilla, kellareissa oli purnukkaa toisen perään. Taimimyyntiä harrastivat jonkin verran. Heitä vuokralla olo häiritsee, jäi tosin mietityttämään miten he aikovat toteuttaa unelman omasta tuvasta, jos omaa rahaa ei löydy tarpeeksi.
Unelmien maatilassa päästään vaikeuksien kautta voittoon. Ongelmia tulee, mutta niihin löytyy aina ratkaisu. Harmonia ympäröivän luonnon kanssa löytyy, pala palalta. Lopulta tila alkaa näyttää aikamoiselta paratiisilta, kun katselee puurivistöjä täynnä satoa ja laajoilla vihreillä niityillä laiduntavat suuret lammaslaumat. He onnistuivat unelmassaan, vaikka suurimman osan ajasta epäilin suuresti, että urakasta tulee yhtään mitään.
Kaikenkaikkiaan näissä dokumenteissa käsiteltiin aika erilaisia asioita, mutta yhteneväisyyksiäkin oli jonkin verran. Luontosuhdetta mietittiin, ja nykyistä maanviljelykulttuuria. Amerikkalainen dokumentti sai miettimään, mitä hyviä puoli vanhoissa pienissä maatiloissa oli, ja olisi todella mielenkiintoista nähdä, että useampi paikka ottaisi samantapaisen systeemin käyttöön, mitä heillä oli. Tämä on luultavasti hyvin epätodennäköistä, koska riskit ovat valtavat, eikä tila rupea välttämättä rupea tuottamaan ensimmäisten vuosien aikana yhtään mitään. Olisi kiinnostavaa nähdä, miten tuollainen tapa toimisi Suomessa, jossa yritetään ammentaa perinteistä.
Omavaraisuus-dokumenttisarjasta jäi käteen kohtuus, ja omien haaveiden miettiminen realistisesti. Mihin omat resurssit riittävät, mihin kaikkeen oikeasti ehtii ja jaksaa? Onko kaikki pakko tehdä itse alusta alkaen, riittäisikö että aloittaa edes yhdestä asiasta?
Maan Satama ry 