Uusi vuosi aloitetaan perinteisesti lupausten tekemisellä. Niissä sitten joko pitäydytään tai todennäköisemmin ne unohdetaan heppoisena sanahelinänä. Itse en ainakaan muista yhtäkään oikeasti pidettyä lupausta. Toinen perinne on menneeseen vuoteen palaaminen, omien ja muiden päätösten reflektoiminen ja kenties niistä oppiminenkin. Hyvin tuoreena yhteisönä meillä ei laajalti ole vielä historiaa, johon palata. Sen takia haluammekin aloittaa uuden vuoden kääntämällä katseet tulevaa kohden. Eikä pelkästään tulevaan vuoteen, vaan myös pidemmälle.
Yhteisömme muodostuu tällä hetkellä seitsemästä henkilöstä, jolla jokaisella on omat tulevaisuuden haaveensa ja odotuksensa. Millaisia asioita odotamme yhteisöasumiselta? Siihen saa jokainen nyt vastata.
– Maan Satama ry:n blogikollektiivin puolesta Jami

Yhteiset juhlat ja pyykkipäivät
Ajatus yhteisöasumisesta on aina ollut minulle unelma jollain asteella. Suuri oivallus itsestäni oli se, että olen ekstrovertti, joka kaipaa ympärilleen ihmisiä ja elämää – asia, joka on pandemiavuonna tullut harvinaisen selväksi. Koska rakastan ihmisten ympärillä olemista, mahdollisuus asua ja kasvaa yhdessä samat arvot jakavan yhteisön kanssa täyttää sydämeni innostuneella kipinällä. Yhteisöasumiselta toivon ennen kaikkea yhteisön tuntua – ystävyyttä arkielämiseen, ihmisiä, joiden kanssa jakaa elämän ylä- ja alamäkiä. Yhteisiä hetkiä, jouluja, juhannuksia, juhlia, pyykkipäiviä ja arkisia kohtaamisia. Yhteisöasuminen antaa mahdollisuuden rakentaa yhdessä jotain juuri meidän näköistä ja vapauttaa kaikilta jäseniltä resursseja myös toteuttaa omia unelmiaan, kun arjen pyörityksessä on mukana useampi aikuinen. Yhdessä meistä on moneen ja voimme saavuttaa mitä vain!
– Sanni
Takaisin maaseudulle
Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja olen lapsuudestani viettänyt ison osan maalla. Olen nykyisin kaupunkilaistunut, mutta minulla on vuosien vieriessä kasvanut kaipuu takaisin jonnekin, jossa on tilaa ympärillä ja rauhallisempaa.
Koen maallemuuton mahdollistuvan tätä kautta.
Näen yhteisöasumisessa mahdollisuuksia. Kun iso porukka asuu yhdessä, kaikilla on joitain taitoja, joista on hyötyä meidän asumismuodossamme, yhden ihmisen ei tarvitse osata kaikkea.
Isompien hankintojen kustannukset voi jakaa, kun ne ovat koko yhteisölle hyödyllisiä. Tavaroita voi jakaa, eikä joka ikistä tarvitse omistaa, kun sen voi kipaista hakemassa naapurilta.
– Joakim
Osaksi tasavertaista yhteisöä
Olen itse syntynyt yhteisöön, en tosin kommuuniin, vaan pieneen kylään Etelä-Pohjanmaalla. Ensin nuorena minulla oli kova kiire pois sieltä, se että kaikki tunsivat kaikki ahdisti nuorta mieltäni! Mutta mitä vanhemmaksi tulin, sitä enemmän aloin kaivata hyviä asioita yhteisössä. Aina kun apua tarvitsi, sitä sai. Koskaan ei tarvinnut olla yksin. Jokaista tavaraa ei tarvinnut omistaa itse, vaan kaiken voi lainata muilta… Mutta aika on kullannut muistot, en voi muuttaa takaisin samaan kylään, sillä olen trans ja queer. Vaikka kylässä minua ”suvaitaankin”, en halua elää elämääni yhteisössä, joka vain ”suvaitsee” läsnäoloni. Haluan elää paikassa, jossa olen yhtä tärkeä osa yhteisöä, kuin muutkin, ja minut otetaan vastaan avosylin. Ja se on se, mitä tältä yhteisöltä toivon. Yhteisöä, jossa saan olla tasavertainen muiden kanssa ja jossa voin tehdä töitä yhteisen hyvän eteen ja saada apua muilta, kun sitä tarvitsen.
– H-P
Festivaaleja ja mehiläispesiä
Tasainen hyvä arki on yksi hyvän elämän edellytyksistä. Oman kokemukseni mukaan betonikuutiossa asuminen pelkän ydinperheen kesken ei tyydytä tiettyjä ”laumavaistoja”. Olen asunut koko elämäni yhteisöllisesti, välillä soluasunnoissa, joissa en voinut valita kämppiksiäni. Kun kemiat sattuivat kohtaamaan kämppisten kanssa, toi sosiaalinen ulottuvuus elämälle lisäarvoa. On kivaa istua iltaa, kokkailla yhdessä ja vaihdella kuulumisia yhteisissä tiloissa.
Odotan kommuunihankkeelta luotettavaa yhteisöä, jonka kanssa jakaa arki, ja jonka jäsenet tukevat toisiaan. Jokaisella perhekunnalla olisi parhaassa skenaariossa oma asumuksensa. Tällöin vältämme esimerkiksi soluasumisesta tuttuja sudenkuoppia. Hankkeemme on yhteisöllinen ja sosiaalinen, mutta kuitenkin tunnustamme myös ihmisen tarpeen omaan rauhaan.
Toki rakentelen ajatuksissani myös epärealistisia pilvilinnoja: ehkä elämäni muuttuu Stardew Valley -videopelin tyyliseksi idylliksi, jossa jokainen yhteisön jäsen elää suurinta unelmaansa: hoitelemme kesäisin puutarhaa ja kotieläimiä sekä juhlistamme vuodenaikojen kiertoa omilla minifestivaaleillamme. Söisimme omista mehiläispesistä saatua hunajaa ja tekisimme viiniä omenapuidemme antimista.
Koetan olla unelmoimatta liian sinisilmäisesti: oikea arki on aina vähän vaivalloista, ongelmia ilmenee ja ihmissuhteet ovat mutkikkaita. Koen kuitenkin, että sosiaalinen yhteisö, jonka jäsenet ovat rakentavia yksilöitä, antaa elämälle jotain, mitä ei peruskaupunkiasumisesta saa.
– Miika
Isot kattilat ja pleikkari 6
Mun odotukset on että kaikki on täydellisen idyllistä aina ja koko ajan. Meillä on siellä kaksi lasta jotka kuka tahansa on tehny ja vähän yhdessä kasvatetaan niitä. Meillä on kasvimaa jossa kasvaa perunaa ja porkkanaa, ja jotain H-P:n innovaatiokasviksia. Kanat lannottaa kasvimaata kakkimalla ja syö ötökät. Koira ja vuohet hyppelehtii kilpaa pihalla. Pajalla on työkalut sekä puu- että metallitöihin ja ne on aina järjestyksessä. Kirjaston uudet hyllyt tai jotain on siellä työn alla. Meillä on tosiaan kirjasto, jossa on mukava lukunurkkaus. Siellä on myös tv ja pleikkari 6. Olohuoneessa on loput konsolit ja siellä on mukava istua iltaa myös leffoja katsellen. Yhteinen keittiö on aivan valtava ja siellä tulee kokattua suurin osa ruoasta vaikka jokainen syökin aamupalansa omassa keittiössään. Keittiöön kuuluu niin isot kattilat että riittää laittamaan ruokaa koko kylälle. Kaikki lajittelee pyykkinsä aina oikein. Lisäksi mulla on energiaa ja taitoa korjata vuotava ränni. Korkeintaan hyttyset levittää malariaa ilmastonmuutoksen takia. Mutta hei, pähkinäpensaat tuottaa kans satoa.
– Paju
Jakamista
Kommuuni on ollut mieleni perukoilla mahdollisena asumismuotona jo jokusia vuosia. Ajatus konkretisoitui vasta, kun tapasin muitakin asumisyhteisön perustamisesta kiinnostuneita. Näiden hienojen, inspiroivien ihmisten ansiosta uskon viimeinkin löytäneeni yhteisasumisen todellisen merkityksellisyyden, joka minun kohdallani kiteytyy jakamiseen. Haluan jakaa yhteisössä sekä arkiset että eeppiset asiat, henkisen sekä materiaalisen kasvun. Materiaalisella kasvulla en toki tarkoita vain taloudellista vakautta ja turvaa (sekin on tosin tärkeää), vaan myös tietotaidon jakamista. Koen potentiaalin tällaisessa voimavarojen yhdistämisessä vapauttavana. Kommuunin muodostama kyläyhteisö olisi ikään kuin oma suurempi kokonaisuutensa, jonka sisällä voisin edelleen elää omaa elämääni. Vain kaikin tavoin paremmin.
– Sara
Hiljaisuutta ja tarpeellisuuden tunnetta
Olen asunut kaupungissa koko elämäni ja aika lailla koko elämäni halunnut sieltä pois. Miksi sitten en ole lähtenyt pois? Ehkä oikeastikin syynä on ollut hankalat olosuhteet ja opiskelut, tai sitten vain uskalluksen puute lähteä kohti jotain vieraampaa. Tahdon itselleni enemmän tilaa ja hiljaisuutta. Vähemmän keinovaloa ja liikennettä. Enemmän aikaa.
Yksin, tai edes kaksin, päätösten tekeminen ja pärjääminen on kuitenkin pelottanut. Ja vaikka mielelläni olenkin itsekseni, kumppanikseni sattui hyvin ekstrovertti henkilö, joka varmasti hajoaisi pitkiin välimatkoihin ja vain minun naamani katseluun melko pikaisesti. En ole ikinä ajatellut yhteisöasumista itseäni kiinnostavana asumismuotona, kunnes keskustelu siitä alkoi toisten saman mielisten ihmisten kanssa. Aloin tajuta sen mahdollisuuksia ja kaikkia niitä potentiaalisia hyötyjä, joita yhteisö ympärilleen tuottaa. Kaikkea sitä kollektiivista jaksamista ja tietotaitoa, mitä yksittäinen perheyksikkö ei mitenkään kykene saavuttamaan itsenäisesti. Ajatus yhteisöstä on hiljalleen kypsynyt mielessä ja nyt siitä uskaltaa jo haaveilla.
Uskaltaa haaveilla omasta kasvimaasta ja kotieläimistä, yhteisistä ruokailuista ja uusista perinteistä. Omasta pihasta, jonne ei kuulu naapurit eikä liikenne. Tiedosta, että on itse muille tarpeellinen ja että toisilta voi pyytää apua. Mahdollisuudesta valita itselleen parempaa elämää.
– Jami