Mikael Malinin sarjakuvateos Kivet, kannot, tähdet, kuuta pureutuu suomalaisiin kansanuskomuksiin. Lyhyet tarinat kertovat muun muassa haltijoista, karhunpeijaisista ja kekrittäristä. Teoksessa kansanperinnettä esitetään queer-näkökulmasta.
Teksti: Miika Auvinen
Mikael Malin tekee sarjakuvaa, pelitaidetta ja kuvituksia. Kivet, kannot, tähdet, kuuta on hänen ensimmäinen sarjakuva-albuminsa. Teos oli vuoden 2021 Sarjakuva-Finlandia -ehdokkaana. Aiemmin Malin on tehnyt zinejä, satunnaisia strippejä ja yhden sivun sarjiksia.
Kivet, kannot, tähdet, kuuta sai alkunsa, kun Malin huomasi, ettei tiedä suomalaisesta kansanuskomuksesta paljoakaan. Hän alkoi selvittää, mistä on oikeasti kyse, ja pian eteen avautuikin kiinnostava maailma.
Malin luki folkloristiikan kirjallisuutta ja tutki, mitkä asiat siellä toistuvat. Yksi hänen lähteistään oli Suomen kirjallisuusseuran runoarkisto, joka sisältää runoja ja loitsuja. On olemassa fyysinen arkisto ja verkostakin löytyy sisältöjä. Maliniin upposi eritoten kansanuskon moninaisuus.
– On mielenkiintoista, mitä kaikkea kansanuskomuksista on jäänyt näkymättömiin. Esikristillisessä Suomessa ei ollut kirjallisia lähteitä ja kristinuskon jälkeen uskomuksia on käsitelty kristillisen suodattimen kautta. Lönnrot keräsi runonsa miehiltä, vaikka naisillakin oli rikas laulukulttuuri, ja tämänkin vuoksi kulttuuria on jäänyt pimentoon, Malin sanoo.
Malin kertoo, että teki protoversion sarjakuvasta vuonna 2015. Hän halusi, että muutkin löytäisivät kansanuskon eri puolet, muutakin kuin Kalevalan. Yksi missio oli kertoa tarinoita queerlinssin läpi, siis moninaisuutta korostamalla.
– Lähtökohtaisesti muinaisusko mahdollistaa monenmoista tarinankerrontaa. Kun otan käsittelyyni peruspalikoita, kuten haltijauskon tai käsityksen ihmisessä asuvasta väestä, niitä on helppo käyttää omien tarinoiden pohjana, Malin kertoo.
Haltijauskossa ajatuksena on, että haltijat suojelevat eri paikkoja ja esineitä. Olentoja löytyy esimerkiksi saunoista, metsistä tai kodeista. Väki taas on perinteessä ihmisen sisällä olevaa maagista voimaa.
Malin ei ole itse folkloristi, ja hän korostaa, ettei tunne tarkasti kristinuskoa edeltävää maailmaa. Lähteitä löytyy enemmän kristinuskon ajalta. Näissä lähteissä on mukana myös hahmoja tai ihmisiä, joiden voisi tulkita edustavan sukupuolista moninaisuutta.
– Löytyy esimerkiksi ihmisiä, jotka yhteisö on nähnyt miehinä, ja jotka ovat tehneet naisten töitä tai pitäneet naisten vaatteita, Malin kertoo.
– Nämä tarinat kerrotaan usein sukupuolitettuina. Esimerkiksi agraariyhteiskunnan miesten ja naisten roolit vaikuttavat kertomusten sisältöihin. Esimerkkinä uskomus, jonka mukaan jos nainen astui kalastusvälineiden yli, ne saattoivat mennä pilalle. Tällaista on mielenkiintoista tutkia, Malin jatkaa.
Millä tavalla muinaisusko on aikanaan nivoutunut kristinuskoon? Perinteisissä runomuotoisissa loitsuissa voi esimerkiksi olla mukana piruja tai Jeesukselta apua pyytämistä. Kristinuskon tulo muovasi kansankulttuuria, ja muinaissuomalaisen uskonnon palasia liitettiin kristinuskoon.
Kansanuskoa löytää tänäkin päivänä yllättävistä paikoista.
– Esimerkiksi syvästi uskonnollinen isoäitini ohjeisti, että jos vulvallisena kohtaat karhun, pyllistä tälle, niin karhu lähtee pois. Ensin näkemys mietitytti. Tutkiessani kansanperinnettä kuitenkin neuvon idea avautui: vulvassa on väkeä, taikavoimaa, jota karhu pelkää, Malin muistelee.
Maan Satama ry 