Uusliberaalin meritokraattigirlbossin opas toisen aallon feminismiin

Teksti: H-P Lehkonen

Rakas blogimme lukija, mietit varmaan, miksi kaltaiseni tosi äijjä päätti lukea ja arvostella tämän kirjan? Jo sen nimikin kertoo, että teos on täynnä tyttöpöpöjä! Annahan kun kerron tarinan, josta pystyt päättelemään, että yleensä lukemani teokset ovat paljon soveltuvampia kaltaiselleni intellektuellille esteetikolle.

Olin lainannut kirjastosta teoksen nimeltä Huipputuloiset – Suomen rikkain promille (Kantola Anu, Kuusela Hanna, Vastapaino, 2019). Kirja oli oikea pahanmielenteos. Lainauksissa Suomen rikkain promille kertoo miten diktatuuri olisi hyvä järjestelmä ja miten ammattiliitot pitäisi räjäyttää. Kirjan luettuani päätin, että seuraavaksi haluan lukea teoksen, jossa Suomen köyhimmät pääsevät ääneen. Päätin siis lukea teoksen nimeltä Lottovoittajien pöydässä – Tarinoita köyhyysrajan takaa (Vuori Katariina, Ranta Vesa, Like, 2017). Tuota kirjaa hyllystä etsiessäni silmäni kiinnittyivät hyllylle telineeseen nojaamaan asetettuun valkoiseen kirjaan, jonka isot pinkit ja vihreät tekstit sytyttivät raivoa koulunsa kesken lopettaneessa graafisessa suunnittelijassa sisälläni. Kannen värit olivat pahat, mutta vielä pahempaa oli teoksen nimi. Arvasin heti, että tämän teoksen kanssa voisin viihtyä samanlaisella tavalla, kun viihdyn poikaystäväni piiskatessa selkääni rottinkikepillä (tosin ilman sitä vaihtoehtoa, että saan masokismini jälkeen munaa). Lainasin siis kirjan.

Lois tarjoilee loistavia faktoja naisista. ”Heh heh, naiset ja autot, kyllähän te tiedätte!”

Lois P. Frankelin itseapukirjallisuuden ”mestariteos” on suunnattu kilteille tytöille, jotka eivät ole rikkaita. En ole tyttö, mutta olen kiltti ja en ole rikas. Jos kirjaan on uskominen, syy rikkauteni vähäiseen määrään on siinä, että olen kiltti. Tai ainakin oletan näin, sillä kirjassa ei kerrota kilteistä miehistä, saatika kilteistä muunsukupuolisista. Samaistun kyllä kokemukseen siitä, että tytöt on kasvatettu uhrautumaan muiden vuoksi, joten ymmärrän mistä Lois puhuu.

”Ai, puhuinko juuri melkein strukturaalisesta syrjinnästä? No seuraavaksi voittekin lukea tämän kaavion miesten ja naisten eroista!”

Tästä pääsemme kirjan suurimpaan ongelmaan. Lois puhuu nimittäin asiaa! Hän ei vain itsekään tunnu tietävän sitä! Kerta toisensa jälkeen Lois alkaa kertoa siitä, miten naiset kasvatetaan uhrautumaan muiden vuoksi, mutta pian silmieni edessä on kaavio naisten ja miesten eroista joille ”emme vain voi mitään”. Tai sitten hän kuvailee kuinka naisille kerrotaan, etteivät tytöt vain ole yhtä hyviä matematiikassa, kuin pojat ja pienen hetken toivon, että Lois puhuisi rakenteellisesta seksismistä, patriarkaatista, ihan mistä vain!! Mutta ei. Kerta toisensa jälkeen Lois unohtaa täysin, mitä hän itse juuri sanoi ja kertoo miesten ja naisten vain olevan auttamattoman erilaisia ja ainoa tapa korjata tämä vääryys, on että naiset alkavat käyttäytyä kuin miehet. Kirjassa käsitellään esimerkiksi paljon matalapalkkaisten alojen naisvaltaisuutta, mutta Lois ei ehdota ratkaisuksi vaikkapa ammattiliittoa. Hänen ratkaisunsa on alan vaihto, sillä onhan se oma vika, jos on päättänyt mennä huonoihin töihin. Kirja on siis tarkoitettu naiselle, jota miehet ovat käyttäneet hyväkseen taloudellisesti, että tämä nainen oppisi nyt itse käyttämään hyväkseen niitä naisia, jotka eivät ole vielä lukeneet tätä kirjaa!

Kirjan edelliset lainaajat olivat tehneet kirjan tehtäviä suoraan teoksen sivuille. Ennen kumittamista nappasin kuvan tästä huippuvastauksesta.

Lois kirjoittaa kuin todellinen ”girlboss”, hän on valaistunut ja tajunnut, että naiset ovat ihan yhtä hyviä kuin miehet, kunhan alkavat käyttäytyä kuin miehet! Kun hän kirjan lopussa siteeraa Rebecca Westiä (1913) sanoilla ”En ole koskaan saanut täsmällisesti selville, mitä feminismi on. Tiedän vain, että minua sanotaan feministiksi aina, kun ilmaisen jotain, mikä erottaa minut kynnysmatosta” tiedän, että Lois on niitä ihmisiä, jotka ovat päässeet feminismissään askeleelle 1, jossa voi huutaa ”Yaaaaas queen, enemmän mustia liikuntarajoitteisia miljardöörejä!” tekemättä asialle mitään. Hän ei halua siirtyä toiselle askelmalle, sillä silloin hänen täytyisi ajatella myös luokkaeroja. Lois ei halua tietää mitä intersektionaalisuus tarkoittaa.

Muunsukupuolisena lukijana annan kirjalle tähtiä 1/5. Kirjassa oli nimittäin ihan hyviä taulukoita ja ajatustehtäviä, joiden avulla voi pohtia omaa talouttaan. (Ei, en lukenut kirjaa niin ylimielisenä, ettenkö olisi tehnyt tehtäviä. Tein tehtävät rehellisesti ja ajan kanssa, todeten että niistä on hyötyä sellaisella ”Makes you think” tasolla.)

Jos tosin olet nainen, asennoidu siihen, että kirja olisi saanut tähtiä vain 0/5, sillä tämä kirja on kuin ammattimainen Pick up artist, joka koittaa päästä pöksyihisi neggaamalla sinua ”Vau! Sähän oot tosi hyvän näköinen noin tavalliseksi tytöksi, nyt kun vähä viitsit laittautua!”

Kiltti tyttö ei rikastu – 69 tapaa pysyä köyhänä
Lois P. Frankel
(Talentum 2005)

Lois P. Frankelin kirja kuvattuna siellä, minne sen kaltaiset misogynistiset teokset kuuluvat.

H-P Lehkonen somessa:

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s