Köyhän kateudesta

Teksti ja kuvat: Paju Ruotsalainen

Rikkaat toisinaan toteavat tuloeroista valittajat kateellisiksi köyhiksi. Eikö sitä enää nykyään ihminen saa rikastua rehellisellä työllä ja kääriä miljoonaosinkoja? Köyhä onkin kateellinen, mutta ei välttämättä sillä tavalla kuin rikas olettaa. Kateutta aiheuttaa mahdollisuus ostaa uudet talvikengät hajonneiden tilalle, kilohinnaltaan kalliimmat perunat ja sekä kinkkua, että juustoa leivälle.

Köyhä tuntee häpeää, kun ei ole osa yhteiskuntaa, jossa saavutuksia juhlistetaan ostamalla jotain kivaa. Itseasiassa kyky ostaa jotain kivaa on saavutus sinänsä. Kulutusyhteiskunnassa rahaa käyttämällä ostaa ennen kaikkea statusta. Kun sinulla on varaa ostaa sosioekonomiseen asemaasi sopivia kulutustavaroita ja luksustavaroita, alleviivaat kuuluvuuttasi tähän ryhmään. Siksi ihmiset toisinaan ostavat liian isoja taloja joiden lainaa heillä ei ole varaa maksaa, kun iskeekin lama ja yritys menee nurin. Tällaisen häpeän käsittelyyn ei enää auta muu, kuin koko perheensä tappaminen!

Mariskooli

En ole koskaan halunnut Mariskoolia. Tuo kallis pieni lasinen pysti tuntuu juuri sellaiselta keskiluokan statusesineeltä, joka nyt vain kuuluu omistaa. Mikä tahansa kippo ajaa saman asian, eikä jalallinen vati ole todellakaan käytännöllisin vaihtoehto. Rumiakin ovat! Vereni kiehahtaa kun mietin, että joku keräilijä maksaa harvinaisesta väristä 300€, kunhan myyjä ei ole raaputtanut sitä ihanaa Iittalan tarraa irti. Kun johonkin ei ole varaa, on siihen vaikea suhtautua neutraalisti. Sinällään tavanomainen lasikippo herättää kateutta ja halveksuntaa siitä, mitä sen omistaminen edustaa.

Sodastream

Sodastreamin minä halusin. Juon limsaa harvakseltaan. Enkä oikeastaan halua keittiöni tasolle esinettä, jota käyttäisin hyvin harvoin ja joka suurimman osan ajasta veisi vain turhaa tilaa. Näin jälkiviisaana osaan sanoa myös, että todellakin kaasupullojen ostaminen olisi jäänyt kolmannen pullon jälkeen kokonaan. Sitten olisin vain tuntenut häpeää omistamastani turhakkeesta ja kyvyttömyydestäni ostaa yhtä pöhköä kaasupulloa. Köyhänä on vaikeaa erottaa haluaako jotain tavaraa todella, vai kaipaako sen keskiluokkaisuutta edustavaa turvaa. Jos minulla vain olisi sodastream, ehkä minunkin elämäni kääntyisi sellaiselle polulle, jolla minulla todella olisi varaa omistaa tämä kapine. Minulla nimittäin ei ole oikeasti varaa siihen. Mutta jos leikin, että olisi, todellisuus voisi seurata perässä.

Köyhä omistaa kuitenkin helposti paljon tavaraa. Puoliksi rikkinäisiä ja väärän kokoisia vaatteita ei kehtaa heittää pois, koska niille tulee tarvetta sitten, kun ne hyvät farkut menevät rikki, eikä kirpparilta löydy heti sopivan kokoisia. Krääsä on halpaa ja kun ei ole varaa ostella osakkeita tai keittiöremonttia, voi sentään ostaa kivoja Kiinassa valmistettuja turhakkeita.

Minulla ei ole varaa siihen sodastreamiin, mutta tämä hassu teesihti varmasti tekisi elämästäni parempaa. Kulutan, eli olen olemassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s