Maan Satama ry:n perustaminen alkoi uudenvuodenpirskeissä Vantaalla, kun vuosi 2019 oli muuttumassa vuodeksi 2020. Ensin yksi ihminen uskalsi sanoa ääneen unelmansa omavaraisemmasta ekologisesti kestävästä yhteisöasumisesta, pian muut yhtyivät mukaan keskusteluun. Huomasimme että kukaan meistä ei ollut yksin unelmansa kanssa. Siltä istumalta sovimme ajan kokoukselle, jossa voisimme keskustella ideoistamme tarkemmin.
Seuraavan kevään käytimme sen kartoittamiseen, mikä olisi kenenkin mielestä mielekkäin asumisen muoto. Olimme juuri suunnitelleet yhdistyksen perustamista keväälle, kun korona iski. Tämä viivästytti yhdistyksen perustamista syyskuuhun 2020 asti. Nyt yhdistyksemme on rekistereissä ja olemme valmiita toteuttamaan yhdistyksemme sopimia tavoitteita!
Mitä nämä tavoitteet ovat?
- Perustaa ekologisesti kestävä asumisyhteisö.
- Tuottaa sisältöä, tekstinä ja sarjakuvina, joiden avulla voimme innostaa myös muita tutustumaan ekologiseen elämään.
Tervetuloa seuraamaan blogiamme!
- Rami ”H-P” Lehkonen