Lifestyleblogit olivat kovassa suosiossa vielä muutamia vuosia sitten. Elin silloin itse masentuneena roskan valtaamassa yksiössä. Pyörittelin huvittuneena mielessäni ideaa parodiallisesta blogista. Mitään tällaista en kuitenkaan tehnyt, minulla oli liian kiire tuntea syyllisyyttä niistä roskista kotonani. Nyt viimein paremmin pärjäävänä yksilönä on tullut aika toteuttaa suunnitelmani. Tässä siis pieni vilkaisu täysin kuvitteelliseen blogiin!
Teksti: Paju Ruotsalainen
GIRLBOSS EMPIRE BUILDING
04.02.2022
OOTD koko VIIKOLTA
Heippa ihanat! Viime viikolla kerroin, että aion ottaa joka päivä kuvan asustani ja laittaa perjantaina sitten blogiin. On aina jännä huomata mitä sitä tuleekaan laittaneeksi päivittäin päällensä. Aina löytyy joku asuste jonka huomaa haluavansa yhdistää joka asuun! No, nyt on korona niin kuin ehkä tiedätte ;D Eipä siis ole tullut kotoa poistuttua paljon muuta kuin kauppaan. Pääsette näkemään mun autenttista kotipukeutumista. Huomaa kyllä taas, että meinasi vähän kiinnostus loppua viikon loppua kohti. PS. Älkää välittäkö noista hymiöistä pls, oli ihan hirveet silmäpussit, siitä sitten ehkä lisää ensi viikolla.





Muistakaa kaikki häpeilemättä olla autenttisia omia itsejänne! ”Paras tapa piristää itseäsi on piristää jotakuta toista” niin kuin Mark Twain sanoi.
Tämän myötä Hyvää viikonloppua kaikille teille!
Edelliset postaukset:

Vuoden alku
Mietin jo kevätsiivousta. En ole vielä korjannut pois joulukoristeitakaan, ja ny…

Pakko saada kahvia!
Mikään ei ole hirveämpää kuin herätä aamulla ja huomata, että on unohtanut o…

Päiväkännit ja pitsaperjantai
Tuet tulee vasta ensi viikolla, mutta kun Liinu lupasi lainata niin pakkohan sitä oli…